tiistai 15. toukokuuta 2012

My lovely robotz family




Hassuja, ihania, hassuja, hellyyttäviä ja niin söpösiä ja hassuja Roboja!
Tämä kangas ei tehnyt muhun minkäänlaista vaikutusta ensisilmäyksellä, mutta... eipä mennyt kauaa kun se miellytti silmää tavallista enemmän. Ja sain kun sainkin Ikasyrin viimeisistä paloista metrin tuota ihanaa kangasta itselleni... Pitää kyllä todeta, etten ole koskaan tuhonnut näin onnistuneesti kangasta. Meinaan jäljelle jäi vain kaksi pienen pientä tilkkua, joista ei saa tehtyä juuri mitään.

Ihan ensimmäiseksi tein miehelleni hihattoman paidan. Siihen kuitenkin tarvittiin pikkuisen suostuttelua ennen kuin sain sen tehdä. Kesällä (ja miksei talvellakin, mutta varsinkin kesällä) voi mielestäni olla rennompaa ja värikkäämpää vaatetusta -miehelläkin! Ja pitää kyllä todeta, että kylläpä se näyttää hyvältä päällä. Joutuihan se mieskin lopuksi toteamaan, että tykkää siitä ( joo joo, tiedän, että mua saatetaan vain miellyttää, mutta itse en pidä sitä edes vaihtoehtona)! =D

Seuraavaksi aloin sommittella nuiden apinoiden kaavoja kankaalle. Kangas ei ihan riittänytkään niihin vaatteisiin, joten piti vähän tuumailla. Lopuksi päädyin tekemään paidan helman yksivärisestä ja applikoin siihen "i <3 robotz". Ihan toimiva näinkin.

Pienin sai kesäksi Robo-bodyn. Kaava on jostain vanhasta SK:sta. Ja koska kangasta jäi vielä pieni pala sen jälkeen, tein siitä Little Houses -housut (OB 1/12).

Ja koska vieläkin jäi pieni (vähän jopa liian pieni) palanen kangasta, tein siitä lörppä pipon. Ehkä hieman nafti esikoisen päähän, mutta menettelee nyt tän kevään ja pikkuveikka perii sen sitte syksyllä! Ihana "Rakkaudella tehty" koristenauha on Royal-tuotteelta.

Tässä se miun ihana robojengi komeilee ;)












-H

9 kommenttia:

  1. Hei mulla on just sama kangas työn alla :) Musta sopii kyllä hyvin miehen paidaksi!

    VastaaPoista
  2. Érityisesti nuo pienimmälle tekemäsi housut on tosi söötit! Huimasti paremman näköinen yhdistelmä kuin mitä olisi varmaan ollut jos keskisuikale olisi ollut yksivärinen ja sivut robotteja. T: Irmeli

    VastaaPoista
  3. Vaude! Tosi hienot robokamppeet. Miehellekin sopii oikein hyvin. :-)
    Toi viimenen kuva on aika ihana. Tunnelmallinen. :-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille! Itsekin tykkään tosi paljon näistä... Mieskin sanoi, että tykästyy koko ajan enemmän ja enemmän tuohon paitaan :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat vaatteet kolmikolla! Mulla on mennyt tuo kangas ihan ohi! Meidänkin poika ois varmasti tykännyt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!