perjantai 18. toukokuuta 2012

Haalarirakkautta




Tämä mamma rakastaa näitä haalareita yli kaiken (mutta ihan vaan lapsiensa päällä ;). Vauvat ja vähän isommatkin taaperot näyttää niin supersuloisilta tommotteessa <3 Siksi näitä piti tehtailla taas pienen tauon jälkeen. Luulen, että näitä joutunee tekemään vielä pari lisää. Ehkäpä kesäversiona.

Molemmat kankaat ovat niin ihania, että meinaa olla ihan vaikeuksia päättää, kumpi on kivempi. Ehkäpä kuitenkin tuo Selian heppa. Tuo turkoosi raikastaa sen kivasti ja tuo myös poikamaisuutta. Tykkään! Kaavan näihin haalareihin olen saanut Inkeliinalta ja on kyllä aivan superhyvä kaava. Kivan mallinen, koska tykkään, että näissä kuviollisissa etu- ja takapuoli on yhtenäinen. Kokeilin laittaa henkselien päät itselle uudella tavalla ja tykkään kyllä kovasti. Niiden ohje löytyy PikkuHoon -blogista. Mulla kävi niiden päiden kanssa pieni ajatuskatkos ja laitoin etupuolen päällimmäiseksi, mutta katselin kaupan valmishaalareita ja niissäkin oli molemmin päin, joten lienee ehkä makukysymys?! Hyvin se tuntuu toimivan noinkin.

Sienet ja siilit -joustis on ostettu Kangashamsterien kautta. Heräsin siihenKIN kuosiin liian myöhään, jolloin sitä ei saanut enää mistään.. jotenkin niin tavallista. Tuo keltainen pohjaväri tekee siitä kuosista erityisen kivan. Ehkä hieman syksyinen, mutta jospa se menisi vielä silloinkin päälle. Molemmat haalarit ovat kokoa 74.



Tämän pienemmän apinan kanssa tuo kuvaaminen on vielä melko vaivatonta (verrattuna isompaan). Hymykin irtoo ilman lahjontaa ;)

Aurinkoista viikonloppua kaikille!! :)

-H

9 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihanat! Runoratsu on <3

    VastaaPoista
  2. IhanaIhana! Tosi suloiset haalarit! :)
    Meidän pikkuinen on melkoinen kuumakalle eikä haalarit oikein enää kelpaa... Hetken saa olla jotain housua jalassa, mutta pian jo kiukuttaa ja pelkällä bodylla on paras. Mutta ehkä ulkoilua varten voisi jotkut haalarit pyöräyttää... ;)

    VastaaPoista
  3. Iiihanat nuo hepat, turkoosi tosiaan piristää tosi paljon noita! Minä tykkään että tuo henkseli on noin päin, seuraaviin kokeilen tuota pikku hoon ohjetta. :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos! :)
    Ehkä oli onni onnettomuudessa, koska mäkin taidan tykätä enempi, että nuo henkselit on noin päin. Ei "törrötä" sitte tuohon eteen.

    VastaaPoista
  5. Ihanat! Mulle ei tullut mieleenkään yhdistää turkoosia tuohon heppaan, sopii ihan mielettömän hyvin! Mulla on kyllä vielä pieni pala jäljellä, joten katsotaan mitä siitä keksisi :)

    VastaaPoista
  6. Tosi ihanat haalarit! Ja ihana malli myös! =)

    VastaaPoista
  7. Täällä on toinen haalarirakastaja :) Minä oon nyt vasta kuopuksen aikaan ihastunut nuihin haalareihin! Ja tälläkin hetkellä on suunnitelmissa monet haalarit ennen kuin tuo lapsonen kasvaa vaipoista pois sen jälkeen en enää osaa haalareita käyttää! Runoratsu on kyllä ihanaa kangasta, meillä tämän hetken suosikkivaate on runoratsuhaalari! Kiva jos ohjeesta oli apua :)

    VastaaPoista
  8. Ihania - useammassa viestiketjussa ollaan yritetty vihjailla Siksaksis-blogistien suuntaan, että sieni ja siiliä pitäisi saada lisää ja vaikka vihreällä pohjalla. Ei ole vielä kuulunut. Minulle tuo kuosi on jo ihan sarjassa klassikko.

    VastaaPoista
  9. Milloinka teidän pikku F ei hymyilisi :) oikein pikku herra aurinkoinen.. äitiinsä tullut ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!